Vaikka viimevuotisia töitäkin on esittelemättä roppakaupalla, päätin kirjoittaa vuoden ensimmäisen postauksen vuoden ensimmäisestä neuletyöstä. Puikoille hyppäsi eilen nopsa lapasmalli, sillä tuotokset vaihtavat omistajaa huomenna! Lomailemaan en ole joululomalla paljoa ehtinyt joten lapasten neulominen jäi vähän viimetinkaan. Onneksi löytyi nopea ja silti upea malli!

Pesco mittens

Ruotolapaset

Malli: Pescovegetarian mittens

Lanka: Novitan Polaris

Puikot: 5 ja 6 mm

Neuloin yhden mallikerran verran pituutta enne peukkukiilaa, kahdeksan toistoa kokonaisuudessaan ennen kärkikavennuksia, silmukoin kärjen kymmenen silmukkaa umpeen ja peukkua neuloin kymmenen kerrosta ennen kavennusta. Nämä mustat menee siis kiitoslahjaksi mutta teen kyllä itsellenikin tämmöiset. Lankana olisi tarjolla Mirasol Yarnsin Miskiä <3

Eilen starttasi myös ihkaensimmäinen näyttelyni! Töitäni on esillä Lappeenrannan Täky-Galleriassa 24.1. asti. Näyttely on Kaakkois-Suomen Taidekäsityöläisten uusien jäsenten näyttely eli lisäkseni näyttelyssä esittäytyy korutaiteilija Melitina Balabin. Näyttelyyn ei ole sisäänpääsymaksua eli sinne vaan kaikki kiinnostuneet :)

The Exhibition

Teaser ;)

Villilanka o~