Eilen valmistui ensimmäinen Baijerilaiseni! Eipä siihen mennytkään kuin kaksi kuukautta ja kuusi päivää... Siis jos sitä ensimmäistä yritystä ei lasketa. Valmista paria paria voinee siis odotella aina elokuun 14. päivään saakka? :D

1625482.jpg

Kuvaussession tuloksena sukka on nyt ihanan siitepölyinen. Jatkossa pitänee muistaa pyyhkiä parvekkeen penkki ennen kuin pyörittelee neuleita siinä.

Pitkästä aikaa neulominen siis maittaa taas. Aloitinkin eilen vähän kesäisempää neuletta Novitan Jasminista. Jo viime kesänä suunnittelin neulovani siitä tunikan rantareissuja varten ja nyt bongasin Drops designilta kivan ohjeen. Lähtökohtana on siis 107-18 mutta yläosaa ajattelin vähän toisemmanlaiseksi.

1625509.jpg

Mielessä on pyörinyt josko värjäisin valmiin neuleen. Ehkäpä sellainen vaalea/ vanha rosa olisi mukavan hempeä ja kesäinen?

Nyt ukkosta karkuun!

Villilanka o~