Kamerassa käyttämäni akut ovat karanneet jonnekin, mutta onneksi meiltä löytyi muutama (vähän käytetty) patteri. Tässä vaiheessa siis mennään nyt:

518751.jpg

Vielä reunaan tuuma helmineuletta ja sitten hihat. Eilen mietin että hiha-aukot voisivat olla hieman suuremmat, mutten kuitenkaan jaksanut alkaa korjaamaan. Vaihtoehtoina olisi nimittäin ollut purkaminen (No way!) taikka sitten kappaleen katkaisu kainalon korkeudelta ja raglanlisäysten jatkaminen, jonka jälkeen kappaleen puolikkaat olisi voinut silmukoida yhteen. Ainoa vaan etten osaa silmukoida nurjia silmukoita... Eli elän toivossa että blokkaaminen riittää. Uskon että se riittää.

Uskon myöskin että Salaiset sukat ovat menneet perille ja saaja on ne jo nähnyt. Tällaiset hän sai:

518781.jpg

Hänen jalkansa on sentin omaani pidempi, toivottavasti ne ovat sopivat!

518782.jpg

Malli: perussukka (kirjoneulemalleihin ideoita netistä), koko noin 38

Lanka: kokonaan Novitan Woolia

Puikot: resorissa 3 mm, muuten 2,5 mm

Ensin olin tekemässä täysin erilaista vartta, mutta se oli liian kapea. Purkamisen jälkeen ei enää huvittanut aloittaa samaa kuviota alusta, joten niistä tuli nyt sitten tällaiset. Kirjoneuleraitojen välissä on nurjia raitoja ja tulos on mukavan joustava. Nämä oli myöskin toiset ikinä neulomani oikeat sukat ja kokeilin ensikertaa tavallista kantapäätä! En siis ainakaan muista neuloneeni koulussa koskaan sukkia. Ensimmäisen varsiprototyypin yhteydessä tuli opeteltua myös kaksinkertainen reuna :) Tein molempia samaan aikaan ja niin teen varmaan jatkossakin. Tosin toiset 2,5 mm sukkapuikot voisi olla ihan kiva hankinta sitä ennen...

Leppoisaa sunnuntaita kaikille!

Villilanka o~